perjantai 25. tammikuuta 2013

Parempi kuin sata jänistä

Joku hyvämuistinen saattaa muistaa, kuinka esittelin pari vuotta sitten raidalliset polvisukat Drops Delightista. Niitä neuloessani ajattelin langan olevan ärsyttävää sukkalankaa, se halkeili ja oli vahvuudeltaan hyvinkin epätasaista. Tosin käyttöä tuntuu kestävän t o d e l l a hyvin!  Joku toinen saattaa muistaa toissavuonna esitellyt raitasukat Novitan Tico ticosta. Niitä oli mukava neuloa, ja lanka on niissäkin kestänyt käyttöä oikeinkin kivasti.


Ongelma näiden kanssa oli se, että lankaa jäi. Nöttöset seikkailivat varastossa, ja päätin sitten yrittää saisiko niistä tehtyä kirjoneulesukat. Polvisukat. Saihan niistä.



Jänikset maailmankartalle (rav link) eli Parempi kuin sata jänistä.
Langat: Novita Tico tico, Drops Delight, Handu handdyed puuvillasukkalanka - yhteiskulutus 135g
puikot: 2,5mm

Aloitin nämä jo kesällä, kuninkuusravireissulla neuloin jommankumman sukan vartta. Innoissani neuloin kantapäätkin, tosin siinä vaiheessa into laantui, ärräpäitä lenteli ja hermot meinasivat mennä. Ei tuo helposti halkeileva ja kierteetön Delight oikein ollut paras mahdollinen lanka harjoitella kirjoneulekantapäätä.



Vaan onnistuivat silti ihan mukavasti, kantapäät siis. Niiden jälkeen nämä saivatkin marinoitua puoli vuotta kaapin ylähyllyllä, kunnes tammikuun alussa kaivoin nämä esiin ja neulaisin nopsasti jalkaterät valmiiksi. Kauhukseni sitten valmistumisen jälkeen huomasin, että sukat ovat erimittaiset! En ymmärrä. Olen neulonut kumpaankin tasan saman verran mallikertaa, enkä huomaa minkään kohdan jääneen välistä. Epäilen, että punasävyisissä sukissa varressa tuo kolmas lanka on neulottu sen verran kireälle, että se ei jotenkin sitten jousta ja anna myöten, että sukanvarsi nousisi yhtä ylhäälle kuin toisen.

Toiseksi kauhukseni huomasin, että lankaa jäi! Eivätkö nuo lopu milloinkaan. Onneksi suunnitelmakin niille on. Nyt langat odottavat pienessä pussissa olohuoneen pöydällä, että saan aloitettua niille oman projektin. Nyt niistä tulee pipo. Ja jos eivät lopu sittenkään? Toivottavasti loppuvat.

10 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Oh! Miten kauniit! Tuo ensimmäinen kuvakin on niin kertakaikkisen ihana, vaikka karvajalka varastaakin vähän huomiota sukilta.
Ja mitäs se haittaa, että ovat eripituiset - ei mitään! :)

Nordina kirjoitti...

Upeat sukat!

Lotta kirjoitti...

Aika vekkulit sukat! :)

amuk kirjoitti...

Oi kuinka kauniit ! Ihanat värit.

Emma kirjoitti...

Hienoin näkemäni sukkakuva vähään aikaan, tuo ensimmäinen siis. Mahtavat jänikset!

Anna kirjoitti...

Tiina, karvakuono kiittää. Huomion varastaminen taisi olla tarkoituskin hänellä. ;)

Nordina, kiitos. :)

Lotta, minä ensin kauan mietin kuinka mätsäisin nuo värit, mutta sitten totesin, että ehkä kirjoneule riittää tekemään niistä parin. :)

amuk, kiitos! Minäkin tykkään noista kovasti.

Emma, voi kiitos. :)

Sanna kirjoitti...

Voi apua, miten hienot sukat! Noita kadehtisi Peppi Pitkätossukin :)

Jenni kirjoitti...

Kertakaikkiaan upeat sukat! Mä oon ihan mykistyny sun taidoista! :D Toi kirjoneule ei oo vielä mua laiskaa tv-neuleita liukuhihnalla tehtailevaa emäntää saanu innostumaan. Mutta onhan toi kaunista!!

Maritta kirjoitti...

Ne on ihanat! Erimittaisinakin :D

Anna kirjoitti...

Sanna, Peppi Pitkätossu tuli minullekin näistä mieleen. :D

Jenni, kiitos. :) Kirjoneule on yllättävän helppoa, ja alun hankaluuksien jälkeen siitäkin tulee sopiva tv-neule.

Maritta, kiitos!