maanantai 11. kesäkuuta 2012

Mansikkajuustokakku

Yhteishyvän ruokaliitteessä oli juustokakun ohje, jota halusin kokeilla. Täyte oli ihan tavallinen, mutta aiemmin en ole kakkupohjaa tehnyt mantelimassasta. Hieman epäilytti, mutta lopputulos oli herkullinen.


Ruokakuvaajaa minusta ei ehkä koskaan tule, mutta jospa harjoitus tekisi tässäkin mestarin. ;) Resepti on tässä, kursivoituna omat kommenttini ja muunnokseni.

POHJA
2 pakettia (à 150 g) mantelimassaa
2 kananmunaa
3 rkl perunajauhoja


TÄYTE
5 liivatelehteä
250 g (pakaste)mansikoita
1 dl sokeria
1 prk (250 g) mascarpone-tuorejuustoa Valio Violaa
1 prk (200 g) maitorahkaa
1 prk (2,5 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta laittaisin seuraavalla kerralla ehkä kermavaahtoa
3 rkl laimennettua mansikkamehua en minä mitään laimenna 
mansikoita koristeeksi

Viipaloi mantelimassa ja siirrä leikkuuterällä varustettuun monitoimikoneeseen kananmunien ja perunajauhojen kanssa. Ihan vain sähkövatkaimella tasaiseksi, ei minulla mitään leikkuuteriä ole. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa (halkaisijaltaan 24 cm) irtopohjakakkuvuoka leivinpaperilla. Kaada massa vuokaan. Paista pohja 175-asteisen uunin alatasolla 20 minuuttia. Nosta vuoka jäähtymään.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Huuhtele monitoimikone ja soseuta (sulaneet) mansikat ja sokeri. En soseuttanut, sekoitin. Mansikkasattumat on kivoja. Lisää joukkoon tuorejuusto ja rahka ja sekoita tasaiseksi. Vaahdota eri kulhossa vaniljakastike. Kuumenna pienessä kasarissa mansikkamehu ja liuota joukkoon puristetut liivatteet. Valuta liivateseos ohuena nauhana mansikka-rahkaseokseen. Nostele joukkoon kermavaahto. Miksi tässä puhutaan kermavaahdosta ja listassa on vaniljakastike? Annan ääneni kermavaahdolle. Puhdista ja vuoraa kakkuvuoka puhtaalla leivinpaperilla. Aseta pohjalle mantelikakkupohja. Kaada täyte päälle. Peitä ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele mansikoilla.

Alkuperäinen ohje siis täältä.

3 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Kiitos, mantelimassan ystävänä ja juuri juustokakkuja tekemään rohkaistuneena tämä vaikuttaa seuraavalta pakkoleipomukselta.
Ajattele: tuoreet, tummaksi kypsyneet, makeat suomalaiset mansikat tässä kakussa...

Tiina kirjoitti...

Ooh, slurps!

Maritta kirjoitti...

Hohoo, suurena mantelimassan ja juustokakkujen ystävänä minäkin nyt pakottaudun kokeilemaan tätä. Kun on monitoimikonekin tuolla jossain. Ja tyttärellä kohta synttäritkin. Pakkohan se on, näyttää ihanalta! :D