Korviesi muotoa.

Hiiteen blogikissat. Hiiteen blogikoirat. Minulle tulee blogihevonen.

Jos realistisesti mietitään, niin blogihevonen tuskin tulee sotkemaan lankojani, järsimään puikkoja tai nukkumaan keskeneräisten töiden päällä. Blogihevonen luultavasti ainoastaan syö kaikki rahani (se siitä ihqulankojen ostosta) ja vie kaiken neulomisaikani. Mutta silti, hevonen. <3

Olen pitänyt hevosista aina. Ala-asteen ensimmäisellä rakennettiin lumihevosia ja koulun metsään tallia risuista. 10-vuotiaana pääsin ratsastusleirille "toivottavasti se tyttö näkee mitä hevostouhu oikeasti on ja kyllästyy..." Sitten löysin erään tutun, aloin ratsastaa ja hoitaa hänen lämpöisiä (ex)-ravureitaan. Osa juoksi kilpaa, osa ei, osa oli siitostammoja. Löysin tieni isolle ravitallille töihin ja pienemmälle ratsastuskoululle tunneille. Hevostelin enemmän tai vähemmän, mutta koko ajan haaveilin omasta hevosesta. Tänä kesänä harjoittelutilallani olen ratsastanut heidän lv-tammallaan ja katsellut tallin tyhjää karsinaa jos sitten joskus minäkin...

Tiistaina heitin aivan vitsillä naamakirjassa, että hei, haluan hevosen, lahjoituksia otetaan vastaan. Yksi sitten tarjosi aivan tosissaan 11-vuotiasta lv-ruunaa talveksi lainaan. Intoilin, intoilin, intoilin. Sain tietää, että saisin tuoda hevosen tuohon tyhjään karsinaan. Intoilin lisää. Tulin kotiin ja kävin tänään katsomassa ruunaa.

Eihän oikeasti voi olla rakastumatta hevoseen, joka ensimmäiseksi tunkee päänsä kainaloon rapsutuksia kaipaillen? Pienehkö (155cm) korkea, lihava, ystävällinen, i h a n a hevonen! Ja se tulee minulle. <3 Ensi viikon siivoan tallia ja laittelen kaikkea valmiiksi, ensi viikonloppuna haetaan hevonen kotiin. En vielä edes usko, että tämä on tottakaan... Niin ja bloggauksen otsikko on Johanna Kurkelan biisistä. Mielestäni hevosilla on kauneimmat korvat mitä maailmasta löytyy.

Ja kyllä, tämä on neuleblogi. Ei hevosblogi. Tähän faktaan perustuen voin kertoa, että syksy on tuonut innostuksen ja kesken on vaikka ja mitä.