torstai 12. tammikuuta 2012

Onnenpäivä


 Täällä on kaunista. Vihdoinkin on lunta, pakkasta ja lumisia puita. Hyvä mieli tulee heti kun kurkistaa ikkunasta ulos. Hyvä mieli tulee muutenkin. Kurkistin vaa'an lukemaa eilen. Olen nyt laihtunut saman verran kuin mitä minulla on lankaa varastossa. Eli 10kg. Vähän yli. Hyvä alku. Matkaa on vielä runsaasti, mutta matka on yhtä tärkeä kuin määränpää. Toiset epäuskoiset eivät uskoneet matkan kestävän näinkään pitkälle. Minä en usko olevani edes puolivälissä.



 Olen nauttinut lumisista lenkeistä niin itsekseni kuin herra hevosenkin kanssa. Lumiseen maisemaan on paljon mukavempaa lähteä juoksemaan kuin pimeään loskaan. Täyden kuun aikaan ei illalla tarvitse edes otsalamppua, kun on niin valoisaa. Herra hevonenkin on päässyt nauttimaan lumessa kahlaamisesta ja metsäteiden mutkista. Pakkassäässä energiaakin tuntuu löytyvän enemmän kuin yleensä ja olen saanut nähdä komeampia pukkilaukkaloikkia kuin aikoihin. Joulukuusen kuljettaminen paikasta toiseen tuntuu myös olevan herran uusi suosikkiharrastus.

© Miia P.


p.s. Neulonutkin olen.

1 kommentti:

Viipi kirjoitti...

Hyvä Anna, 10kg on paljon!!

Samaa mieltä, tosi kaunista, maisemia vois kattella vaikka ja kuinka!