Parempi kuin sata jänistä

Joku hyvämuistinen saattaa muistaa, kuinka esittelin pari vuotta sitten raidalliset polvisukat Drops Delightista. Niitä neuloessani ajattelin langan olevan ärsyttävää sukkalankaa, se halkeili ja oli vahvuudeltaan hyvinkin epätasaista. Tosin käyttöä tuntuu kestävän t o d e l l a hyvin!  Joku toinen saattaa muistaa toissavuonna esitellyt raitasukat Novitan Tico ticosta. Niitä oli mukava neuloa, ja lanka on niissäkin kestänyt käyttöä oikeinkin kivasti.


Ongelma näiden kanssa oli se, että lankaa jäi. Nöttöset seikkailivat varastossa, ja päätin sitten yrittää saisiko niistä tehtyä kirjoneulesukat. Polvisukat. Saihan niistä.

Jänikset maailmankartalle (rav link) eli Parempi kuin sata jänistä.
Langat: Novita Tico tico, Drops Delight, Handu handdyed puuvillasukkalanka - yhteiskulutus 135g
puikot: 2,5mm

Aloitin nämä jo kesällä, kuninkuusravireissulla neuloin jommankumman sukan vartta. Innoissani neuloin kantapäätkin, tosin siinä vaiheessa into laantui, ärräpäitä lenteli ja hermot meinasivat mennä. Ei tuo helposti halkeileva ja kierteetön Delight oikein ollut paras mahdollinen lanka harjoitella kirjoneulekantapäätä.

Vaan onnistuivat silti ihan mukavasti, kantapäät siis. Niiden jälkeen nämä saivatkin marinoitua puoli vuotta kaapin ylähyllyllä, kunnes tammikuun alussa kaivoin nämä esiin ja neulaisin nopsasti jalkaterät valmiiksi. Kauhukseni sitten valmistumisen jälkeen huomasin, että sukat ovat erimittaiset! En ymmärrä. Olen neulonut kumpaankin tasan saman verran mallikertaa, enkä huomaa minkään kohdan jääneen välistä. Epäilen, että punasävyisissä sukissa varressa tuo kolmas lanka on neulottu sen verran kireälle, että se ei jotenkin sitten jousta ja anna myöten, että sukanvarsi nousisi yhtä ylhäälle kuin toisen.

Toiseksi kauhukseni huomasin, että lankaa jäi! Eivätkö nuo lopu milloinkaan. Onneksi suunnitelmakin niille on. Nyt langat odottavat pienessä pussissa olohuoneen pöydällä, että saan aloitettua niille oman projektin. Nyt niistä tulee pipo. Ja jos eivät lopu sittenkään? Toivottavasti loppuvat.

Vuoden viimeinen

Viime vuoden puolella löysin kirjaston uutuushyllystä ensimmäisen virkkauskirjan, joka kiinnosti. Patalappuja à la Carte (Jaana Vehkasalo). Ja minähän en siis virkkaa. ;) Kirjassa oli kuitenkin kuvia upeista, osittain tutun näköisistä patalapuista, ja minä, joka en siis virkkaa, päätin tehdä niistä pari joululahjaa. Ensimmäisestä ei tullut otettua kuvaa, mutta tästä seuraavasta kyllä. Annoin äitini valita, minkä patalapun hän haluaisi joululahjaksi. Äiti valitsi Vauhdissa mukana-patalapun, ja kysyi, kuinka tuollaiset raidat oikein virkataan. Minä sanoin, etten tiedä. Enkä tiennytkään, sillä ei-virkkaavana ihmisenä en koskaan ennen ollut kuullutkaan kirjovirkkaamisesta. Vaan otin selvää, ja tälläinen siitä tuli.

Lankana Yarngrimoiren BFL Mitten, sävyissä Under a violet moon ja Ladybird. Virkkuukoukku 4,0 ja langankulutus 25g. Ensimmäiset kerrokset olivat hieman hankalia, mutta kun vauhtiin päästin, niin kyllä sujui!

Ja päätinpä osallistua ravelryn caliin, jossa virkataan kaikki kirjan patalaput. Olen jo hyvällä alulla, kaksi valmiina ja kolmas tekeillä. Yleensähän minun kalisteluni menevät niin, että en ehdi edes aloittaa ennen kuin muut ovat jo valmiita. Ja koska tälläisen haasteen otin vastaan, niin pitihän tuo kirja tilata omaksi. Hupsista sentään. On muuten kiva kirja, suosittelen lämpimästi. Tosin muille ei virkkaaville ihmisille vinkkinä, kannattaa opetella muualta erilaiset silmukat ja muut termit, kirjassa ei erillistä tekniikkaopastusta ole.

p.s. Viime vuoden stashin kohtalo oli kasvaa, mutta vain vaivaisella +343 gramman lisääntymisellä. Ostolakko siis jatkuu, kunnes langat oikeasti mahtuvat niihin kahteen laatikkoon, joihin niiden piti mahtua jo viime vuonna..

Talvikuvia

Blogi on jäänyt hieman unholaan. On niin vaivalloista siirtää kuvia kamerasta koneelle, ja vielä sitten blogiinkin asti! Puhumattakaan neuleiden kuvaamisen vaikeudesta. Silloin kun niitä neuloa ehtii, ei kuvaamisesta tule mitään. Tässäpä teille siis pari kuvaa helpommin kuvattavista asioista. Melkein jo Isoksi Koiraksi kasvaneesta Esapiskistä ja metsään piiloutuneesta Ponista.

Hyvää uutta vuotta teille kaikille! Saa nähdä, millainen bloggaustahti tulee olemaan ensi vuonna.

Toinen haaste

  

Sain Viipiltä haasteen. Tämän tekstin kuvitus onkin sitten Viipin Esapiskistä ottamia kuvia, upeita kaikki. :) Ja ihan näin alkuun voin suositella Viipiä valokuvaajaksi jokaiselle, tällä naisella on silmää ja taitoa!

 

  "Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin kymmeneen kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa.  Valitse sitten 10 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 10 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän. "

Minä olen niin laiska, etten jaksa haastaa ketään, tai keksiä kysymyksiä. Vastaan siis vain Viipin kysymyksiin.

1. Parasta elämässäsi? Perhe, mies ja eläimet. Olen tyytyväinen elämääni, minulla on ihana mies, ihana perhe, ihania läheisiä.
 2. Kovin "kolhu" mitä oot kokenu? Isän kuolema.
 3. Pahin tapasi? Asioiden vitkuttelu.
 4. Miten tutustuit hevosiin? En edes muista enää. :) Taisin käyttää kaikki liikenevät mahdollisuudet päästä edes silittämään hevosia. Ja jos en päässyt, niin luin kirjoja/lehtiä ja katsoin hevosohjelmia televisiosta.
 5. Jos saisit valita yhden asian millä muuttaisit tätä maailmaa niin mitä tekisit? En tiedä. Tätä pitäisi miettiä hirmuisen kauan, epäkohtia löytyy ihan riittävästi..

  6. Mikä oot ammatiltasi? Agrologi (amk) olen koulutukseltani, tällä hetkellä kunnalla töissä.
 7. Paras muisto lapsuudesta? Voi, niitä on monta. Kaikki se huolettomuus ja juoksentelu pitkin maita ja mantuja. Majat, mielikuvitusleikit ja eläimet.
 8. Paras muisto hevosten kanssa? Joku hienoista hetkistä tuon pikkuhepan kanssa. Laukkasuorat lumisella metsätiellä, kun tuntuu kuin lentäisimme. Ponin hörinä (harvinaista herkkua, herra on kovin hiljainen).
 9. Kerro päivästäsi? Aamulla kello soi noin kello 6, päästän pikkupiskin pihalle ja vien Ponin ulos. Sitten pikaisesti aamupalaa nassuun, vaatteet päälle ja naama ojennukseen ja töihin. Töistä lähden kotiin 15-16 välillä, kotimatkalla yleensä käyn kaupassa/kirjastossa/jne, jos tarvetta on. Kotiin päästyäni ruokaa naamaan. Loppuillan ohjelma onkin vaihteleva, joko jumppaan/lenkille/Ponin kanssa lenkille tai jotain maatilan töitä. Tai jotain. Mitä milloinkin. Nukkumaan yritän mennä viimeistään 22 aikoihin. Paino sanalla yritän..
 10. Missä olet 10 vuoden päästä? Sen kun tietäisi. ;) Toivottavasti olen lypsykarjatilan emäntä.

Tunnustus

Sain tälläisen kivan lappusen Valaan villapaidan Mevrouw Walvisilta. Kiitoksia kovasti! On aina ihanaa kuulla, että joku pitää tästä pienestä ja epäaktiivisesta blogista.

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post It-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post it-lapulla, ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Ja kenelle tunnustuksen annan? Valaan villapaita olisi ehdottomasti kuulunut listaan mukaan, ihana blogi! :) Mutta tässä omia lemppareitani:

1. Vilriikan töminöötä
2. Lunni leipoo
3. Missä neuloimme kerran
4. Yksiä pieniä kirjoituksia
5. Hertan maailma

p.s. Neulejuttujakin on luvassa ihan pian!

Pikkupiski.

Jostain syystä meillä on leikitty viime aikoina paljon kepeillä. Ja palloilla. Ja vinkuvilla asioilla. Minun puutarhalapiollani. Lypsyräteillä. Muovirasioilla. Likaisilla sukilla. Kissoilla. Puunpalasilla. Kepeillä. Kärpäsillä. Mainitsinko jo kepit?

Uimamaisteri

Rakas vettä pelkäävä hevoseläimeni ui kuin virtahepo. Tai lähinnä kenguru. Suunta oli ylöspäin, ei eteenpäin. Harjoituksia jatketaan, ja muutaman vuoden päästä herra nähtäneen uimahyppykisoissa Suomen edustajana.